Hirsikehikon osto

Myytävien kehikoiden hintahaitari on suuri. Hintaan vaikuttaa mm. varustelu, joka kehikon mukana tulee sekä se, että myydäänkö kehikko valmiiksi numeroituna ja purettuna vaiko itse purkaen. Parhaassa tapauksessa kehikon myyjä voi maksaa siitä, että pääsee rakennuksesta eroon, kun toisessa ääripäässä saattaa olla jopa kymmenien tuhansien eurojen hankintahinta.

Kovin huonokuntoista kehikkoa ei kannata ostaa, koska siirtoprojektissa on kova työ ilman
ylimääräistä hirsien vaihtoa. Ostettavan kehikon sijainti on mietittävä niin, että siirtokustannukset eivät kasva rahtien muodossa suuriksi. Mitä lähempänä siirrettävä kehikko on asuinpaikkaa, niin sitä helpompi siellä on käydä purkutöissä iltaisin ja viikonloppuisin.

Vaikka kehikoita myydään merkittyinä ja purettuina, niin kannattaa nämä työt tehdä itse, jolloin ei osteta sikaa säkissä. Tällöin varmistutaan merkintöjen paikkansapitävyydestä sekä hirsien ja muiden materiaalien kunnosta.

Oston yhteydessä on varmistettava, että mitä kaikkea kauppa pitää sisällään ja kenen vastuulla ovat purkujätteet? Purkujätettä syntyy todella paljon ja sen järjestäminen jätteidenkäsittelylaitokselle on kallista. Parasta on, jos kauppa sisältää muutkin kierrätettävät rakennusosat kuin pelkän kehikon.

Myyjät saattavat haluta siirron toteutuvan tietyssä aikaraamissa ja tällöin on oltava varma, että siirrosta selvitään ajallaan. Purettavan rakennuksen tilalle saatta olla tulossa esimerkiksi uusi omakotitalo, joka toimitetaan tietyllä viikolla.

On myös mietittävä, että onko kyseinen kehikko juuri se, mitä halutaan? Onko huoneita tarpeeksi ja onko esimerkiksi ikkuna- ja oviaukotus sopiva? Ovatko huoneet liian isoja tai pieniä? Siirto menettää mielekkyytensä, jos ainoastaan ulkoseinät pysyvät paikallaan ja kaikki muu menee uusiksi.

Mitä sitten kannattaa siirtää ? Kaikki! Kivijalka, tulisijat, ulkovuoraus, listoitukset, ikkunat, ovet, kattotuolirakenteet, ylä- ja alapohjan niskat, kattotiilet, lattialankut ja itse kehikko.

Työn touhussa!

(Niko Palonen, rakennuskonservaattori ja restaurointikisälli)